Me Softavenuella olemme tuottaneet IT-tukipalveluita asiakkaillemme jo yli 20 vuoden ajan. Kokemuksemme IT-tukipalveluista ja innostuksemme modernista teknologiasta auttavat asiakkaitamme keskittymään ydinliiketoimintaansa, ja hankkimaan tukipalvelut luotettavalta kumppanilta.

IT-tukiasiakkaamme ovat tutkitun tyytyväisiä – mittaamme ja kehitämme palvelujamme jatkuvasti paremmaksi ja tehokkaammaksi. Meidän filosofiamme mukaan IT-tuen tarkoitus ei ole pelkästään ratkaista ongelmia, vaan opastaa käyttäjiä myös oikeanlaiseen toimintaan, jolloin koko organisaatio hyötyy IT-tuen tuottamasta raudanlujasta asiantuntijapalvelusta.

 

Räätälöimme tukipalvelumme aina asiakkaidemme tarpeen mukaan. Etätukea voi hankkia sopimuksen mukaan tarvepohjaisesti, jolloin tuen käytöstä ei synny kustannuksia asiakkaille, ellei sitä käytetä. Toisille asiakkaille voimme toteuttaa tuen räätälöitynä ratkaisuna, jolloin palvelu suunnitellaan aina asiakkaamme tarpeen mukaisesti.

Meidän IT-tukipalvelumme kautta palvelua voi hankkia dedikoidulla tiimillä omien tarpeiden mukaan myös niin, että tuotamme osan tuesta asiakkaan omissa tiloista (Onsite). Lisäksi voimme tarvittaessa asettaa asiakkaallemme dedikoidun etätukipalvelun.

Palveluihimme kuuluvat muun muassa:

  • Etätukipalvelu
  • Lähitukipalvelu, joka rakennetaan aina asiakkaan tarpeen mukaisesti
  • Järjestelmätukipalvelu
  • Räätälöidyt ja yksilölliset tukipalvelut suurasiakkaille

 

Kun tuki on tarpeen, älä epäröi soittaa meille!